Uusi sarja mm. viihde-, peli- ja palveludesignille
Arvostetun Fennia Prize 2007 -kilpailun säännöt ovat uudistuneet.
Kilpailussa on kaksi sarjaa: perinteisen Tuotemuotoilun sarjan lisäksi
mukana on uusi Avoin sarja. Uuteen sarjaan odotetaan runsaasti
ilmoittautumisia esimerkiksi viihde-, peli- ja palveludesignin
piiristä.
Fennia Prize -kilpailussa on jo 15 vuoden ajan palkittu yrityksiä,
jotka käyttävät muotoilua esimerkillisen oivaltavasti osana
liiketoimintaa. Kansainvälisen Fennia Prize -palkinnon tavoitteena on
tukea korkeatasoisesti muotoiltujen tuotteiden ja palveluiden tuotantoa
ja edistää teollisuuden kilpailukykyä ja kansainvälistymistä.
Palkintojen
määrä on lisääntynyt. Jaossa on nyt pääpalkinto, Fennia Prize Grand
Prix 20 000 €, kaksi kappaletta 7 500 € Fennia Prize -palkintoa sekä
kunniamainintoja. Lisäksi palkintoon kuuluu osallistuminen
näyttelyluetteloon, näyttelyyn ja sen kiertoon.
Kilpailun järjestää Design Forum Finland ja sen pääsponsori on Fennia-ryhmä. Mediasponsori on Kauppalehti.
Lisätietoja mm. ilmoittautumislomake: www.designforum.fi/fenniaprize >>
Ilmoittautumisaikaa 10.10.2006 saakka. Tulokset julkistetaan 15.2.2007.
Lisätietoja Design Forum Finland
Tuula Laulajainen, (0)9 6220 8110, tuula.laulajainen@designforum.fi
Aila Kolehmainen, (0)9 6220 8121, aila.kolehmainen@designforum.fi